maanantai 31. joulukuuta 2012

Jumsuit from hell!

Päätin ommella pikaisesti nuorimmalle uuden jumpsuitin. Jep, arvaattekin varmaan. Kaikki koneet temppuili, kaksoisneulat katkeili ja jouduin purkamaan enemmän kuin ikinä. Pinkki lanka loppui noin senttiä ennen kuin aplikointi oli valmis. Pelkäsin jo että hankaluuksien jälkeen en enään halua nähdä koko riepua silmissäni mutta ihan kiva siitä lopulta tuli. Aikakin on jo hieman kullannut sitä ompelun tuskaa.
Siinä se nyt on, hieman muotopuoleksi aseteltuna.
 
Hyvät ihmiset, kun päätätte aplikoida ensimmäisen kuvanne, älkää aloittako mistään ihan näin suuresta. Tämän kanssa pääsi muutama kirosana vaikka olikin kunnon tukikankaat ja liimaharsot.
 
Apilakangas metsolasta, muut kankaat KVK:lta.
 
 
 

2 kommenttia: